MC FC RP Racing Esittely

Lyhyt historia

MC FC RP Racing tiimi on saanut virallisesti alkunsa vuonna 2006 kun sen perustaja Sakari "Sakke" Pietilä hankki ensimmäiseksi RR-kilpurin aihioksi vuoden 2006 Yamaha YZF R6R:n. Kaksi kautta Saken tiimi ajeli vaihtelevilla kokoonpanoilla ja laitteilla kunnes kaudelle 2008 lähdettiin ajamaan Suomen Cuppia.

Tällöin tiimiin liittyi Peltosen Niko ja tiimin pyörinä jatkoivat hyviksi osoittautuneet Yamahat. Kauden 2008 ja poikien ensimmäisen SM-kauden 2009 etenemisestä sekä tuloksista voit lukea lisää sivustomme osiolta: Kilpailut.

Kaudella 2010 jatketaan taas yhtä kautta kokeneempina STK600 luokassa kovassa SM-pistejahdissa. Osallistukaa runsain kannatusjoukkoin taas varmasti jännään ajokauteen 2010!

Tiimin nimen tarina

Jo tiimin lyhyen historian aikana on paljon kysymyksiä ja huomiota aiheuttanut kuljettajien lisäksi sen nimi: MC FC RP Racing. Katsojat ja kanssakilpailijat ovat olleet kiinnostuneita tämän nimen taustasta ja synnystä. 

Niin kuin kaikilla hyvin onnistuneilla nimillä, on myös tiimimme nimen taustalla tarina "pienestä" väärinkäsityksestä. Nimi onkin ollut valmiina jo ennen kisatiimin syntyä. Lisää tarinaa tiimimme nimestä voit kuulla kuljettajiltamme! 

Päämäärä 2010

Sakke ja Niko ovat määrätietoisesti lähteneet kehittämään tiimin toimintaa sekä ajotaitojaan kohti tavoitteitaan. Kehitys olikin ajokauden 2008 aikana lähes täysin tavoitellun mukaista (osin jopa ylikin) ja molemmat kuljettajamme saavuttivatkin Cup-mestaruuden. Niko voitti Suomen Cupin (Sakke tuli sijalle 7) ja Sakke haki mestaruuspokaalin  Suomeen Viron kaudenpäätösgaalasta Joulukuussa. 

Kaudella 2009 menestys olikin oletetusti laimeampaa selkeästi kovemmassa joukossa kun ajettiin Suomen Mestaruudesta. Sakella kävi huono tuuri kun nilkka murtui melko mitättömässä kaatumisessa ja ajokausi päättyi 3. kilpailuun (viimeisessä osakilpailussa käytiin puolikuntoisena vielä huonoin tuloksin yrittämässä. Niko sijoittui loppupisteissä kuitenkin hienosti sijalle 6, josta on hyvä jatkaa kaudelle 2010. Tavoitteena Nikolla onkin ajaa podiumsijoituksista ja Sakke tavoittelee ehjällä nilkalla sijoituksia 10 joukkoon!

Haasteellisiin tavoitteisiin ja päämääriin ei kuitenkaan ole mahdollista päästä ilman yhteistyökumppaneita, joita tiimiimme ja sen kuljettajat ovat saaneet tukemaan itse päätarkoitusta (voitoista ajaminen). 


Tuoreimmat

Uusimmat kuulumiset

6.7.2010: Sivustolla hankalia ylläpidollisia ongelmia kun se ja domain siirretty uudelle palvelimelle. Pahoittelemme ja yritämme korjata asian!

25.5.2010:
Avauskilpailussa oli hienoja ja huonoja hetkiä, kts. kilpailut

Onboard kuvaa Botniaringin harjoituksista 2009.

Ajokausi 2010

SM Superstock 600

22-23.5.2010
SM Botniaring, KuMaMo

12-13.6.2010
SM Motopark, IMK

19-20.6.2010
SM/SO Alastaro, TMK

10-11.7.2010
SM Kemora, JMU

7-8.8.2010
SM Räyskälä, RiMPKK

28-29.8.2010
SM Kemora,HelRC